Miksi Google pit?? kiinni ev?steist? laajasta vastuksesta huolimatta?

Avoin toiminta
Tiivistelm?

  • Google on perunut p??t?ksens? poistaa kolmannen osapuolen ev?steet Chromesta
  • Privacy Sandbox -hankkeen kautta yritys pyrkii tasapainottamaan k?ytt?jien yksityisyyden suojaa ja mainostajien tarpeita?
  • Googlen liiketoiminnan nojaaminen ev?steiden kautta tulevista mainostuloista on kuitenkin keskeinen syy t?h?n muutokseen

Google on tehnyt dramaattisen U-k??nn?ksen suunnitelmissaan lopettaa kolmansien osapuolten ev?steiden k?ytt? Chrome-selaimessaan. Teknologiaj?tti on ilmoittanut s?ilytt?v?ns? tuen ev?steille toistaiseksi, vaikka se esitti aikaisemmin lopettavansa niiden k?ytt?misen vuoden 2024 loppuun menness?.

Google antaa Chrome-k?ytt?jille mahdollisuuden kielt?yty? ev?steist?,? mutta t?m? ?killinen suunnanmuutos on monella tapaa yll?tt?v?. Esimerkiksi monet teknologia-alan suurimmat toimijat, kuten Apple, Microsoft ja jopa Google itse, ovat aikaisemmin puhuneet niiden k?yt?n lopettamisesta jo l?hitulevaisuudessa.

Apple ja Mozilla ovat jo ottaneet k?ytt??n tiukat rajoitukset ev?steiden suhteen. Lis?ksi monet muut verkkoselaimia valmistavat yhti?t ovat ryhtyneet toimiin niiden k?yt?st? poistamiseksi.

T?ss? artikkelissa asiantuntijat pohtivat t?t? Google uutta politiikkaa ja sit?, onko Googlen l?hestymistapa oikea vai v??r?. Mit? meid?n tulisi ajatella selainten yksityisyydest? tulevina vuosina?

Googlen Privacy Sandbox: ev?steet ja yksityisyys voivat el?? rinnakkain

Vaikka Google on jatkuvasti mainostanut ja tehnyt p?ivityksi? ev?steiden poistamiseksi vuodesta 2020 l?htien, yhti? muutti suunnitelmiaan ja esitteli k?ytt?jille Privacy Sandboxin.

Privacy Sandbox on Googlen uusi suunnitelma Chromen k?ytt?jien yksityisyytt? ja ev?steiden ajatellen. Samalla teknologiaj?tti ilmoitti, ettei se aio en?? poistaa kolmannen osapuolen ev?steit?.

Privacy Sandbox my?t? on kerrottu, ett? kaikki k?ytt?j?t voivat k?ytt?? Chromea ilman ev?steit? siten, ett? my?s markkinoijat ja mainostajat otetaan huomioon.

T?ss? vaiheessa keskeinen kysymys on tietysti se, onko moinen edes mahdollista?

Privacy Sandbox v?itt??, ett? k?ytt?j?t voivat valita oman yksityisyyden tasonsa Chromessa. Yritys on pitk??n antanut lupauksia siit?, ett? k?ytt?jille annetaan suurempi valta? yksityisyytens? suhteen. Se on kuitenkin eritt?in haastavaa, kun huomioi yrityksen liiketoimintamallin.

Kuten Privacy Sandboxin varatoimitusjohtaja Anthony Chavez sanoi:

“Pyrimme luomaan uudenlaisen l?hestymistavan, joka korostaa k?ytt?jien omaa valintaa yksityisyyden suhteen. Sen sijaan, ett? poistaisimme kolmannen osapuolen ev?steet, pyrimme luomaan uudenlaisia ominaisuuksia Chromeen. Se antaa ihmisille mahdollisuuden tehd? tietoisia valintoja, jotka koskevat heid?n k?ytt?kokemustaan. Samoin k?ytt?jill? on vapaus muuttaa asetuksiaan milloin tahansa.”

Kaikki ei kuitenkaan vaikuta niin yksinkertaiselta.

Hanan BlumsteinGlassboxin perustaja ja liiketoimintajohtaja – kertoi Techopedialle, miten t?m? uusi l?hestymistapa vaikuttaa k?ytt?jien yksityisyyteen.

Blumstein selitti, ett? 74 prosenttia yrityksist? on lis?nnyt k?ytt?jien personointiin liittyvi? investointejaan viime vuoden aikana. Kolmannen osapuolen ev?steiden tukemisen jatkaminen tarkoittaa siis Chromen osalta sit?, ett? asiakastietoja ker?t??n ja k?ytet??n edelleen kohdennettuun mainontaan.

“T?m? tapahtuu yleens? ilman, ett? kuluttajat ymm?rt?v?t t?ysin niihin liittyvi? riskej?. Siksi yritysten on asetettava etusijalle avoimuus ja selke?sti viestitt?v? siit?, kuinka ne k?ytt?v?t k?ytt?jiens? tietoja.”

“Googlen p??t?s tukea kolmannen osapuolen ev?steit? on merkitt?v?, sill? se vaikuttaa paljon juuri k?ytt?jien yksityisyyteen.”

Huolimatta siit?, ett? ev?steisiin perustuvia strategioita pidet??n jo hieman vanhanaikaisina, k?ytt?? 45 prosenttia digitaalisen markkinoinnin ammattilaisista Adoben mukaan edelleen noin puolet budjetistaan ev?steisiin perustuviin markkinointistrategioihin.

“Vaikutukset tiedon v?litt?jiin ja mainosalaan ovat merkitt?vi?,” Blumstein sanoi.

“Todellinen potentiaali on saavuttaa hyperpersonointi ilman ev?steit? erityisesti teko?lyn yleistyess?.”

Google ei voi poistaa ev?steit? kokonaan — 75 prosenttia sen tuloista tulee mainoksista

Alphabetin vuoden 2024 ensimm?isen nelj?nneksen osavuosikatsaus paljastaa, ett? Googlen liiketoimintamalli ei ole muuttunut juurikaan vuosien saatossa: yhti?n suurin tulonl?hde on edelleen mainostulot.

Kokonaisliikevaihto t?ll? nelj?nneksell? oli 80,5 miljardia dollaria — 15 prosenttia enemm?n kuin vuotta aiemmin, kun taas sen mainostulot olivat yhteens? 61,66 miljardia dollaria eli noin 75 prosenttia koko liikevaihdosta.

Toisin sanoen Chrome-selaimen ev?steet ovat keskeisess? asemassa yhti?n nykyisess? liiketoimintamallissa, ja Google tiet?? tarkalleen niiden merkityksen.

Yhti? teki v?h?n aikaa sitten testin, jossa se poisti ev?steet noin yhdelt? prosentilta Chrome-selaimen k?ytt?jist?. T?m? kosketti noin 30 miljoonaa k?ytt?j??. Testin my?t? Google havaitsi v?litt?m?sti, ett? verkkosivustot, jotka nojaavat ev?steisiin kohdennettujen mainosten n?ytt?miseen, ansaitsivat jopa l?hes 30 prosenttia v?hemm?n rahaa mainoksista.

IANS Researchilla ty?skentelev? Justin Daniels kertoi Techopedialle Googlen liiketoimintamallista seuraavaa:

“Jatkuva k?ytt?jien seuranta kolmannen osapuolen ev?steill? mahdollistaa mainostajille yksityiskohtaisten profiilien rakentamisen k?ytt?j?n selaushistorian perusteella, mik? taas johtaa kohdennettuihin mainoksiin, mutta her?tt?? my?s merkitt?vi? huolia yksityisyyden osalta.”

“T?m? ei ole kovinkaan yll?tt?v??, kun otetaan huomioon, kuinka riippuvainen t?m? liiketoimintamalli on kohdennetusta mainonnasta”

Daniels selitti, ett? Googlen ei pit?isi olla ainoa toimija, joka p??tt?? k?ytt?jiens? yksityisyydest?. H?n jatkoi, ett? Yhdysvalloissa on “kriittinen tarve liittovaltion asettamille yksityisyytt? ja tietoturvaa koskeville lakimuutoksille.”

“Kun tarkastellaan s??ntely?, osavaltiot ovat keskeisess? asemassa s??t?m?ll? yksityisyyteen ja teko?lyyn liittyvi? s??d?ksi?.”

“Todellisuudessa t?m? asia on ratkaistava liittovaltion tasolla osana kattavaa yksityisyys- ja tietoturvalakien muutosta . Kongressi on t?ysin ep?onnistunut asettamaan rajoituksia 2000-luvun aikana pitk?lle kehittyneelle digitaaliselle taloudelle. Sen sijaan pallo annettiin teknologiayhti?ille, jotka arvostavat markkinaosuutta ja voittoja enemm?n kuin k?yttjien yksityisyytt? ja turvallisuutta.”

Yli puolet k?ytt?jist? suosii yksityisyyteen keskittyvi? selaimia

Dio Favatas ty?skentelee datatieteisiin erikoistuneessa yrityksess? nimelt? Tredence. Favatas kertoi Techopedialle, ett? markkinoijien on sopeuduttava muuttuviin k?yt?nt?ihin, sill? yksityisyyteen keskittyv?t selaimet ovat nousemassa keskeiseen asemaan verkkoselainten markkinoilla.

“Vaikka markkinoijat ovat odottaneet muutoksia ev?steiden k?ytt??n jo pidemm?n aikaa, he n?ytt?v?t unohtaneen, ett? heilt? puuttuu paljon tietoja Googlen toiminnasta.”

Favatas selitti, ett? Chromen k?ytt?j?m??r?n kasvu on hidastunut, ja yh? useammat ihmiset suosivat yksityisyyteen keskittyvi? selaimia. Chrome Mobilen markkinaosuus Yhdysvalloissa on 44 prosenttia, kun taas Chrome Webin osuus on 52 prosenttia.

“Siit? l?htien, kun Apple otti k?ytt??n ITP:n (Intelligent Tracking Prevention) vuonna 2017, pohjoisamerikkalaiset markkinoijat ovat olleet l?hes sokeita t?lle muutokselle. Arvioiden mukaan noin 32–49 prosenttia heid?n ty?st??n on turhaa, koska heid?n k?ytt?m?ns? ev?steet on estetty”, Favatas sanoi.

Yhdysvalloissa Applen Safari -selain hallitsee matkapuhelimien verkkoselainten markkinoita 49 prosentin osuudella, kun taas tietokoneissa sill? on 32 prosentin markkinaosuus. Seuraavaksi merkitt?v?n selain on Mozillan Firefox 4,21 prosentin osuudella.

Firefox est?? Safarin tapaan kolmannen osapuolen ev?steet, mik? tekee kohdistetusta mainonnasta haastavaa.

“Kun Google ilmoitti, ettei se poistakaan ev?steit? k?yt?st?, mutta aikoo sen sijaan sallia k?ytt?jien est?? kolmannen osapuolen seurannan, ev?steet k?yt?nn?ss? katoavat verkkoselaimista”, Favatas sanoi.

“N?in ollen markkinoijien on sopeuduttava nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.”

Toimenpiteit?, joita k?ytt?j?t voivat tehd? tietojensa suojaamiseksi

Brian CallahanWeb Science -ohjelman ja Rensselaer Cybersecurity Collaboratoryn johtaja Rensselaer Polytechnic -instituutissa, kertoo seuraavaksi, kuinka k?ytt?j?t voivat suojata yksityisyytt??n tehokkaasti t?ll? hetkell?:

“Googlen p??t?s s?ilytt?? ev?steet tuo omat ongelmansa. Vaikka Google sanoo esittelev?ns? uusia ty?kaluja k?ytt?jien yksityisyyden suojan parantamiseksi, siihen liittyy joka tapauksessa useita sudenkuoppia. Kaikki riippuu tietysti siit?, miten Google toteuttaa n?m? uudet ty?kalut.”

Callahan sanoi, ett? h?n haluaisi n?hd? Googlen tekev?n jotain vastaavaa kuin Firefox ja Safari, jotka poistavat kolmannen osapuolen ev?steet k?yt?st? kokonaan.

“Siihen asti k?ytt?jien tulisi parhaansa mukaan poistaa tai kytke? ev?steet pois p??lt? aina kun mahdollista”, Callahan sanoi.

“Vaikka ev?steist? kielt?ytyminen on ty?l?st?, niit? ei tulisi l?ht?kohtaisesti hyv?ksy? koskaan.”

“Lopulta paras tapa suojata tietojasi on olla antamatta niit? kenellek??n.”

“T?m? johtuu tietysti siit?, ett? niit? tietoja, joita et ole antanut kolmansille osapuolille, ei voida varastaa tai muutoinkaan k?ytt?? sinua vastaan.”

Callahan lis?si, ett? verkkoselaimissa on ev?steiden poistoon tarkoitettuja ty?kaluja, joita k?ytt?j?t voivat k?ytt??. Sosiaalinen manipulointi ja haittaohjelmat muodostavat suuren osan ev?steiden varastamiseen liittyvist? hy?kk?yksist?, joten varovaisuus verkossa voi auttaa est?m??n ev?steiden varastamisen ja monia muita turvallisuusongelmia.

“Jos pystyt hylk??m??n ev?steet, niit? ei voida varastaa, koska niit? ei ole olemassa.”

Lopputulos

Googlen p??t?s s?ilytt?? kolmannen osapuolen ev?steet Chromessa on merkitt?v? takaisku yksityisyydest??n huolissaan oleville k?ytt?jille, mutta toisaalta hyv? asia koko mainosalalle.

Vaikka yhti? v?itt?? huomioivansa k?ytt?j?t ja tarjoaa mahdollisuuden poistaa ev?steet selaimen asetuksista, sen liiketoimintamalli on vahvasti riippuvainen ev?stepohjaisista mainostuloista.

Samalla, kun huoli ihmisten yksityisyydest? kasvaa ja vaihtoehtoiset verkkoselaimet saavat jalansijaa markkinoilla, Google kohtaa merkitt?vi? haasteita tasapainoillessaan k?ytt?jien luottamuksen ja taloudellisten intressien v?lill?.

Viime k?dess? tulevaisuuden verkkomainonta ja k?ytt?jien yksityisyys riippuu yksityisyytt? suojaavien vaihtoehtojen kehitt?misest? ev?steiden k?yt?lle.

L?hteet

  1. Google plans to kill support for third-party cookies that track you all over the internet?(Cnbc)
  2. Hanan Blumstein – Co-Founder, Chief Product & Customer Success Officer – Glassbox Digital?(Linkedin)
  3. Digital Customer Experience Analytics?(Glassbox)
  4. New Research Exposes the Privacy-Personalization Conflict in AI-Driven Customer Experience?(Glassbox)
  5. Thinking beyond the third-party cookie?(Business.adobe)
  6. Alphabet Announces First Quarter 2024 Results?(Abc)
  7. Early reports find Google’s Privacy Sandbox isn’t ready for prime time?(Marketingbrew)
  8. Information Security Insights and CISO Guidance | IANS Research?(Iansresearch)
  9. Dio Favatas – Tredence Inc.?(Linkedin)
  10. U.S. mobile browser market share 2015-2024?(Statista)
  11. Brian Callahan?(Faculty.rpi)
  12. Rensselaer Polytechnic Institute (RPI) :: Architecture, Business, Engineering, Humanities, IT & Web Science, Science?(Rpi)

Samankaltaiset termit

Aiheeseen liittyv?t artikkelit

Ray Fernandez
Senior Technology Journalist
Ray Fernandez
Teknologiatoimittaja

Ray on kokenut toimittaja, joka on toiminut alalla yli 15 vuoden ajan. T?ll? hetkell? h?n toimii teknologiatoimittajana Techopedialla sek? TechRepublicissa. H?nen kirjoituksiaan ovat julkaisseet monien muiden ohella Microsoft, Moonlock, Venture Beat, Forbes, Solutions Review, The Sunday Mail, The FinTech Times, Bloomberg, Horasis sek? Nature Conservancy.

',a='';if(l){t=t.replace('data-lazy-','');t=t.replace('loading="lazy"','');t=t.replace(/